Sunday, January 8, 2012

Greetings from Nagu!

Toivottavasti teillä on ollut yhtä rentouttava viikonloppu, kuin minulla! Vietin eilisen päivän rakkaan ystäväväni luona Turussa. Vietimme päivän juoruillen ja herkutellen, kävimme kiertelemässä Turun alenusmyynnit ja pääsin taas pitkästä aikaa tekemään lähempää tuttavuutta Turun yöelämän kanssa.
Matka täältä saarelta kaupunkiin oli lievästi sanottuna jännittävä. Kapea saaristotie, paikottainen hernerokkasumu ja peilinkirkas jäätie, unohtamatta katuvalaistuksen puutetta, loivat mielenkiintoisen ajokokemuksen...

Esittelen huomenna muutaman eilisen löytöni. Istutaan taas autossa lautta-satamassa. Unohdettiin loppiasruuhkien olemassaolo, emme ole ainoaat ketkä havittelevat lauttaan pääsyä. Nachon autopahoinvointikin teki comebackin. Koiran oksennus ja LV eivät ole hyvä yhdistelmä...

Mutta nyt siihen, mistä minun piti teille kirjottaakin. Joulun turvotus tuntuu jääneen pysyväksi olotilaksi, joka ei ota poistuakseen. Juhlin parin viikon päästä prinsessa-teemaisia synttäreitäni, joten haluan eroon tästä pöhnötyksestä. Huomenna on pitkään odotettu paluu salille. Joudun tietty alkuun ottamaan rauhallisesti, koska jalkani ei kestä vielä hyppelyjä ja ylimääräistä painoa, mutta odotan niin innolla, että pääsen jälleen tekemään ihan perus aerobista crosserilla/pyörällä. Treenasin ja elin syksyn hyvin säännöllisesti, mutta se katkesi tähän jalkahässäkkään. Nyt haluan tehdä tehostartin takaisin terveellisten elämäntapojen pariin, ja ajattelin jakaa seuraavan vinkin teidän kanssa. Lauren Conrad kirjoitti blogissaan "My 7 Days to Skinny Jeans Plan"-ohjeen (http://www.laurenconrad.com/post/shape-up-my-7-days-to-skinny-jeans-plan), kiitos Henna vinkistä, josta löytyy hyviä reseptejä ja treeniohjeita. Ei ole kyse mistään poppaskonteista, ihan perus klassinen syö terveellisesti ja liiku - yhdistelmä. Lauren on kuitenkin löytänyt tosi kivoja ja kokeilemisenarvoisia reseptejä, vähän vaihtelua niihin omiin perusruokiin. Huomenna lähtee tämä 7 päivän kokeilu käyntiin quinoa-puurolla ja kukkakaalipizzalla (kuulostaa epämääräiseltä, i know, mutta pitäisi olla herkullista).

Nyt jatkuu matka. Lopuksi vielä kuva eilisestä säästä täällä saaristossa. Kuulemisiin!

No comments:

Post a Comment