Thursday, December 1, 2011

A better Christmas

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi teen vielä yhden joululahjaidealistan. Tällä kertaa hieman erilaisen. Nämä ovat lahjoja, jotka tuovat paljon iloa saajalle, mutta myös antajalle. Näillä lahjoilla meistä jokainen pystyy tekemään maailmasta edes vähän paremman paikan niille, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä.
Suosikkini on kirkon ulkomaanavun Toisenlainen Lahja. Ostin viime vuonna sieltä mm. moskiitoverkon ja koulupuvun lapselle. Lahjoja löytyy 5 €:n huovasta 1200 €:n kaivoon. Kaikki lahjat ovat tärkeitä, käy sivuilla tarkemmin tutustumassa eri vaihtoehtoihin. 
Löytyy myös muita sivustoja jotka myyvät eettisiä joululahjoja, mm: ToivekauppaLahjaksi lehmä ja Plan.
Rauhaa voit lahjoittaa parillakympillä
55 €.lla ostat viisi sikaa kylälle.




Itse voin ainakin myöntää, että enhän oikeastaan tarvitse mitään. Haluan kaikenlaista, mutta se on eri asia kuin tarve. Olen hyvä kuluttamaan rahaa, vähän turhankin hyvä. Luksuslaukkujeni, kenkä- ja vaatevuoreni sekä kaiken muun tavaranpaljouden keskellä saattaa helposti unohtua, mistä tässä joulussa oikein on kyse. Ei ole kyse siitä, kuka saa eniten lahjoja, eikä siitä, saitko juuri sen tietyn lahjan mitä olit pyytänyt. Kyse on muiden ihmisten huomioimisesta ja hyvän mielen tuottamisesta. On kyse perheestä, läheisyydestä ja ihanasta vuodenajasta jolloin voimme jakaa iloa tuntemattomillekin. 

Eettistä joulunodotusta kaikille!





6 comments:

  1. Erinomainen ja hyvä kirjoitus, joka antaa aihetta miettimiseen meille kaikille tavaramaanikoille :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos vaihtoehtoisesta joululahja-postauksesta. Koin jo pientä ahdistusta kun jokaisen bloggaajan blogissa oli pelkästään luxustuotteista koottuja joululahja-listoja. Pelkästään eleenä tämä postaus tuo ainakin minulle rauhan sieluun. On hyvä muistaa että olemme täällä länsimaisessa yltäkylläisyydessämme hyvin etuoikeutettuja, eikä Suomessakaan ole kaikilla varaa joululahjoihin. Kiitos Siiri!

    ReplyDelete
  3. Kiva kun piditte :) Halusin saadakin ihmiset vähän pysähtymään, ja miettimään sitä omaa elämää ja vertaamaan sitä muun maailman menoon. Se on totta, että Suomessakin on paljon, jotka tarvisi apua. Mielestäni on harmi, ettei täällä järjestetä sellaista vapaaehtoistyötä á la Jenkki-malliin, jossa pystyisi päiväksi tai pariksi mennä puuhastelemaan jonkun projektin pariin.
    Tosiaan ostin muutaman lahjan tuolta kirkon ulkomaanavun kautta viime vuonna, ja ne saivat erittäin lämpimän vastaaonoton, eli suosittelen kaikille!

    ReplyDelete
  4. kyllä täällä järjestetään. esimerkiksi tänä jouluna oli omilla kotikulmillani kampanja, jossa jokainen pystyi ostamaan lahjan jollekin lapselle, joka niitä ei yleensä saa. lahjan ostoa helpottamaan sai vinkiksi lapsen iän ja sukupuolen. eilen nämä lahjat sitten paketoitiin ja jouluna saavat uuden omistajansa.

    tällaiset postaukset on minusta vaan hieman omantunnon kiillotusta, jos ei edes yritä omaa kulutustaan vähentää ja seurata. tänään eksyin tähän blogiin ensimmäistä kertaa, toiste en varmaankaan tule.

    nimim. lv-laukku ja eettistä joulunodotusta.

    ReplyDelete
  5. Anonyymi: Kuulostaapa tosi hyvältä idealta tuo lahjanosto!

    Mitä tulee omantunnon kiillottamiseen, voin sanoa, että olet minun suhteen aivan väärillä jäljillä. En nyt halua tässä sen kummemin lähteä kertomaan mitä kaikkea hyvää minä ja perheeni ollaan muiden eteen tehty, mutta se ei jää pelkkiin eettisiin joululahjoihin.
    Seuraan omaa kulutustani hyvin tarkkaan. Jos olisit lukenut aiempia postaukiani, olisit huomannut, että en ole oikeastaan tänä syksynä ostellut juuri mitään. Etenkään viimeiseen kuukauteen en ole pystynyt juurikaan liikkumaan ulkona, joten rahaa ei ole kulunut kuin 60e.
    Merkkilaukun ostamisesta on kirjoitettu useampi artikkeli. Moni on todennut, että esimerkiksi LV-laukun ostaminen on eettisempi ostos kuin Zaran massalaukun hankita. Tiedän, missä ja millä tehtaalla laukkuni ovat tehty. Tiedän, että niihin on käytetty vain parasta nahkaa, jota ei kuljeteta ympäri maailmaa valmistuspaikalle. Tiedän, että minun laukkuani eivät ole pikkukätöset tehneet, vaan vastuullisesti. Laukkuni kestävät kutakuinkin ikuisesti. En joudu joka vuosi ostamaan uutta, kun tekonahkalaukku hajoaa liiasta painosta.
    Joten en todellakaan tunne huonoa omatuntoa laukuistani. Toki ne ovat kalliita ja saisin samanlaatuisen halvemmallakin, mutta se on minun ostopäätökseni.
    Miksi en saisi omistaa hienoja asioita jos samalla jaan sitä iloa myös muillekin?
    Hyvää joulunodotusta!

    ReplyDelete